Leppoisa(?) lepopäivä.

Eilisen tehokkuuden jälkeen päätin olla tekemättä mitään. Ja päivä alkoikin mallikkaasti suunnitelmien mukaan. Heräsin siinä 11.40 huomatakseni, että kaikki muut olivat lähteneet teillensä: kolme tytöistä kirkkoon (yksi heistä oli itse asiassa jo tullut takaisinkin - ja sanoi:"I was amazed when I came back and you were still in bed, sleeping!" hmmm..) ja yksi oli yläkerrassa Bobbyn (siis se yksi staffilainen, joka asuu yhdessä tämän talon asunnossa ja se on ikäänkuin meidän yhteinen olohuone ja meidän koulun puhelin on siellä myöskin) asunnolla. Sitten minuun iski tehokkuuspuuska. Päätin siivota. Suurin piirtein kerran viikossa pyritään siis siivoamaan tämä meidän koti ja päätin että tänään on minun vuoroni. Ensin kokosin valtaisan kuorman roskia ja kierrätettäviä tuotteita (täällä kierrätetään kaikki mahdollinen, paitsi biojäte - kummallista) ja roudasin ne takapihan roskiksille. Ja kun nyt roskien kuskausvauhtiin päästiin, niin meillä on siellä Bobbyn asunnon parvekkeella pahvilaatikoittain kaikenlaista kierrätettävää, mitä kertyy kun kokkaillaan koko porukalle sapuskaa (siellä samaisessa asunnossa syödään siis yhdessä päivällistä ke-pe, jota minun tiimi kokkailee ja myöskin la-su) ja roudata tempaisin nekin sitten jäteosastolle. Ja ei muuta kuin imuroimaan. Olin ihmeen tehokas ja hyväntuulinen, sillä normaalisti meidän imuri saa jotain napsahtamaan minun päässä ja tulen hyvin kiukkuiseksi. Sehän ei nimittäin juurikaan imuroi, tai siltä se ainakin tuntuu, mutta kerran viikossa sillä joka tapauksessa silitellään nämä ihanaiset kokolattiamatot. Mutta tänään melkein, mutta vain melkein laulelin imuroidessani. En antanut myöskään lattialle vuotavan ja lammikkoa kerryttävän vessanpöntön masentaa vaan moppasin vedet pois lattialta pyykkäystä odottavin keittiöpyyhkein.

Tämä tehokkuustuokio oli varsin piristävä kokemus. Tämän jälkeen kokosin pinon koulutehtäviin tarvittavia tuotteita ja tepastelin yläkertaan (yläkerta tarkoittaa siis tämän talon kakkoskerroksessa sijaitsevaa Bobbyn asuntoa, ellei toisin mainita). Ei meillä nyt mitenkään hulvatonta määrää kaikennäköisiä projekteja ole, mutta jotain sentään. Viikottain pidetään päiväkirjaa (processing book/journal), mihin on tarkat ohjeet. Kirjoitetaan joka viikko kolme sivua. Ensimmäinen on sellainen infosivu: ihan vaan faktatietoa mitä viikon aikana on tapahtunut ja sitten viikon oppituntien pääpointteja. Toinen ja kolmas sivu on jaettu kahteen osaan. Toisen sivun osiot ovat The Good Stuff (juttuja mitä on oppinut ja oivaltanut viikon aikana, ahaa-elämyksiä ja sen sellaista) ja So, Now What? (miten tästä eteenpäin, miten aion laittaa käytäntöön oppimiani asioita?). Ja kolmannella sivulla Focustime (juttuja päivittäin Jumalan kanssa vietetystä ajasta) ja What's up? (ihan vaan mitä kuuluu noin yleisesti, mikä on meininki). Kirjoittelen näitä juttuja viikon kuluessa, jottei sunnuntai-iltapäivänä tartte tehdä koko urakkaa kerralla. Oikeastaan pidän tuon päiväkirjan kirjoittamisesta. Tekisin sen joka tapauksessa, mutta on hirmu kätevää, että se on yksi koulutehtävistä niin sille on varattu aikaa (tai lähinnä ei ole annettu liikaa muita kouluajan ulkopuolella tehtäviä juttuja). Ja sitten tehdään kirjaraportteja. Yhteensä tän ensimmäisen kolmen kuukauden aikana luetaan neljä kirjaa ja niistä sitten tehdään erinäisiä tehtäviä, kuten kirjoitetaan lista syistä minkä takia kyseinen kirja pitäisi lukea tän koulun aikana tai suunnitellaan kirjalle uusi kansi, joka houkuttelee täysin uuden kohderyhmän lukijoita. Jos saisi valita, että lukeeko ne kirjat ja tekeekö ne raportit vai ei - jättäisin tekemättä. Ei sillä että "mua nyt laiskottaa, enkä viitsi lukea". Pidän lukemisesta. Mutta kaiken muun tekemisen ja kommuuniasumisen päälle ja kaikkien viikon aikana kuultujen opetusten lisäksi en pysty vastaanottamaan lisää informaatiota. En saa kirjoista kovinkaan paljoa irti. Ja asiatekstin lukeminen englanniksi on juttu sinänsä. Mutta koulutehtävät on koulutehtäviä - tehtävä on vaikkei niin suuresti nauttisikaan :)

Olen siis ollut tämän viikonlopun kokkausvastuussa Taylorin ja Sarahin kanssa ja tänään meillä oli ruokana possupaistia vihannesten kera. Laitettiin ruoka tulemaan siinä kolmen aikaan, sillä koko komeuden paistumisessa kesti kolme tuntia.

Ja sitten niiden koulutehtävien kimppuun. Viimeistelin tämän viikon päiväkirjaosuuden ja ajattelin jatkaa viimeisen kirjaraporttikirjan lukemista. Mutta ennen sitä päädyin selailemaan päiväkirjaa aikaisemmilta viikoilta ja siinä selaillessani hetkeksi ummistin silmäni. Ja niinhän siinä sitten kävi, että nukahdin. Heräsin tosin ihan tuossa tuokiossa, mutta päätin jatkaa unia ihan vain siksi, että pidän päiväunista! Ja puolitoista tuntia myöhemmin heräsin sopivasti pöydän kattamisaikaan :)

Päivällisen jälkeen jäin yläkertaan lukemaan kirjaa. Nyt on siis meneillään kirja nimeltä "Jesus among other gods" (Ravi Zacharias). Mielenkiintoinen kirja, tosin välillä joka toista sanaa en ymmärrä, mutta hienosti olen pysynyt kärryillä jo sivulle numero 53!

Ja sitten. Sain tämän mitääntekemättömyyspäivän toisen(!) tehokkuuspuuskan - whoa! Päätin jälleen siivota (mitä ihmettä!). Meidän yläkerran keittiö on päässyt hyvin mielenkiintoiseen kuntoon kun keittiöllä on monta käyttäjää (pääasiassa oikeastaan vain meidän päivällistiimi ke-pe, mutta kuitenkin) ja jokaisella omat näkemyksensä siellä toimimisesta. Aloitin jääkaapin pesemisestä, ei vain rätillä pyyhkimisestä, vaan pesemisestä. Ja pilaantuneiden tuotteiden poisheittämisestä. Ja kas niin, jääkaappi on kuin uusi! Ja totesin sitten, että organisoidaan nyt saman tien sitten koko keittiö ja niin siinä sitten kävi. "Koko keittiö" kuulostaa jotenkin supertehokkaalta, mutta meidän keittiöhän on tosiaan ehkä sen 2mx2m ja siitä keskimmäinen kolmasosa on lattia pinta-alaa. Toisella puolella on tiskipöytä, jonka ylä- ja alapuolella on kaappeja ja toisella puolella on vasemmassa laidassa hella ja oikeassa laidassa jääkaappi ja niiden välissä pieni pätkä pöytää ja kaapit yllä ja alla. Kokonaisuudessaan tämä tehokkuustuokio kesti ehkä noin tunnin ja tuloksena oli oikeinkin puhdas ja miellyttävä keittiö!

Suunnitelmani tälle päivälle - olla tekemättä mitään - ei siis toteutunut, mutta olen silti hyvin tyytyväinen!

Itsehän pidän lapsista!

Viikonloput meillä on siis satunnaisia poikkeuksia lukuunottamatta täysin vapaita. Ja tämä viikonloppuhan on juurikin sitten hyvin pitkälti poikkeus. Tänään meillä oli tiedossa usean tunnin mittainen muutto-operaatio. YWAM Vancouverin toimistoyksikkö muuttaa paikasta a, paikkaan b ja meidän tiimi nakitettiin apulaisiksi. Mutta kipeän varpaani vuoksi minut pestattiin vahtimaan Sarahin kanssa yhden perheen, Mike ja Jennifer Davis (Mike on siis se YWAM Vancouverin johtaja, Mike's tour Mike) lapsia, sillä heidän vanhemmat olivat myöskin työntouhussa mukana. Ensimmäiset viisi tuntia lauantaipäivästäni (tarkoittaen klo 9-14) vietin siis viiden lapsen kanssa (3 sen perheen lasta + 2 naapurin lasta). Koottiin sellainen val-ta-va maailmankartta palapeli (tyyliin 1,5mx2,5m, 252 palaa) ja kasvatusalan ammattilaisena käytin tilaisuuden hyväkseni ja mehän opiskeltiin siinä samalla sitten maantietoa. Ohoo, ja sitten sen perheen luona oli joskus aikoja sitten kyläillyt jotain suomalaisia ja heidän palapelikokoelmistaan löytyi myös Suomineito! Suhteellisen leppoisaa oleilua noin muuten, tein siinä samalla omia koulutehtäviä ja välillä pelattiin muutama peli, tietystikin piirrettiin ja sen sellaista. Kunnioituspointsit vaan kaikille lapsiperheellisille jälleen kerran!

Rientää pinkaistiin kotiin valmistelemaan päivällistä. Ruokalistalla oli tänään lasagnea, nam! Tosin meidän äidin lasagnen voittanutta en ole vielä kohdannut (terveisiä äidille!). Illan ohjelmassa oli minua lukuunottamatta kaikkien meidän tyttöjen osalta leffailta elokuvateatterissa: Twilightin jatko-osa, New moon. Twilight fanius vaikuttaa yhdistävän noin 60%:ia meidän tiimistä. Itselläni ei ole järjettömän suurta vetoa kyseisen teeman puoleen. Mutta siis mitä minä sitten tein. Sarah ja Rebekka olivat lupautuneet lapsenvahdeiksi yhteen toiseen YWAM-perheeseen, Wade ja Joanna Pallister, täksi illaksi, mutta sanoin että mun mielestä heidän pitäis mennä sinne leffaan (kun sitä reissua oli suunniteltu ja monta viikkoa innolla ja hartaudella) ja mulla nyt ei sen suurempia suunnitelmia ollut illaksi, niin voin hyvin mennä kattomaan niitä lapsia. Ja siinä Sarahille vakuutellessani, että "I'm serious, I really don't mind going there", Taylor tarjoutui avuksi ja niin sitten suunnistettiin illan tullen lapsenvahtikeikalle nro 2. Ja helppo nakkihan se sinänsä oli: 5- ja 2,5-vuotiaat tytöt, Sophia ja Eleanor, simahtivat unten maille reilun tunnin sisällä ja loppuajan surffailin internetin aalloilla. Se on kyllä jotain ihan parasta kun laittaa lasta nukkumaan, niin hänen silmät alkaa lupsua ja lapsi yrittää kaikin voimin pitää niitä auki mahdollisimman pitkään, mutta lopulta uni voittaa ja silmät ei enää aukea :)

Näin tehtiin monta ihmistä onnelliseksi - perheen vanhemmat, Wade ja Joanna, oli tosi kiitollisia, sillä näin he pääsivät ottamaan osaa kokkausklubin iltamiin ja Sarah ja Rebekka olivat tyytyväisiä kun pääsivät yhdessä muiden kanssa leffaan (muuten ne olis menneet siis kahdestaan tai Sarah yksin myöhemmin) ja eihän siinä voi muuta kuin tulla hyvälle tuulelle itsekin! Ja saatiin kiitokseksi Wadelta palaset hänen itse tekemäänsä piparminttu-rosmariini-vihreätee saippuaa :)

Tämä työmies olis nyt unensa ansainnut!

Kerran olin viisas mies.

Yleensä perjantaisin oppitunnit alkaa myöhemmin, klo 10.30 (tosin joinakin perjantaina meillä on käynyt klo 9.00-10.30 lisää vierailevia puhujia kertomassa kuka mistäkin, esim. yksi nainen, joka on ollut lähetystyössä Kaakkois-Aasiassa, kertoi tarinoita vuosien varrelta). Perjantai on perinteisesti prosessointipäivä. Käydään läpi kulunutta viikkoa kaikennäköisin menetelmin ja metodein. Meidän koulun toinen johtaja, Tanya (a.k.a. processing queen) rakastaa kaikkea prosessointiin ja yhdessä pohtimiseen liittyvää, sen olemme yhteismielin havainneet :) Yleensä prosessointituokioihimme liittyy iso pala, useimmiten useampi pala, sellaista rullapaperia. Joskus jakaannutaan ryhmiin ja kirjoitetaan esim. A-Z of the week (joku sana aakkosten jokaiselle kirjaimelle kyseiseen viikkoon liittyen) tai tietokisa-tyyppisiä kysymyksiä joihin toiset ryhmät sitten vastaavat. Joskus Tanya on kirjoittanut kysymyksiä/teemoja valmiiksi papereille, eri pöytien ääreen ja sitten kierrellään kirjoittamassa asioita niihin. Täytetään joka viikosta sellainen palautelomake (aluksi jokainen täytti sen yksin, mutta sittemmin siirryttiin tekemään sekin ryhmissä ja todettiin uusi tapa huomattavasti mukavammaksi), missä kysytään kommentteja viikon peruspalikoista (oppitunneista, kaikennäköisistä projekteista mitä tehdään, Mike's tourista, viikon kohokohdista jne.). Joinakin perjantaina tämän kaiken lisäksi käydään vielä viikkoa läpi kuvakoostediaesityksen muodossa - hmmm, ai että kukahan tämän idean takana mahtaa olla... :)

Toinen tärkeä osa perjantaita on Stop @ 5, joka tarkoittaa seuraavaa. Jokainen meistä pitää tämän ensimmäisen kolmen kuukauden aikana 3 viiden minuutin oppituokiota Jumalan eri, voisko sanoa persoonallisuuden piirteistä, eri "nimistä". Ja siis joka perjantai kuullaan kolme Stop @ 5:a. Meillä on sellainen valtavan pitkä lista, mistä saa valita itselleen aiheen ja sitten valmistella siitä sellaisen tiiviin paketin, joka sisältää Raamatunkohdan aiheeseen liittyen, jonkin sortin henkilökohtaisen tarinan edelleenkin aiheeseen liittyen ja sitten vielä haaste/rohkaisu kuuntelijoille yhä samaan aiheeseen liittyen. Ja sitten on kuuntelijoiden vuoro puhua ja antaa palautetta. Ensimmäisellä kerralla saa antaa vain positiivista ja kannustavaa palautetta. Toisella kerralla pyritään löytämään myös rakentavaa kritiikkiä ja mm. johtajistamme toinen, Randy, laskee kuinka monta kertaa sanot "ummm.." tms. sen viiden minuutin aikana. Ja kolmannella kerralla isketään karu totuus pöytään - no ei vaan, vinkkejä jatkoa varten ja edelleen kannustavia ja rohkaisevia kommentteja. Itse olen pitänyt kaksi kolmesta tuokiostani. Puhuin aiheista God Almighty ja God the provider. Isommallekaan porukalle puhuminen ei sinänsä ole enää mikään ongelma minulle - suomeksi. Mun ensimmäinen Stop @ 5 oli eka kerta englanniksi (ja siis paikallahan oli ainoastaan meidän koulu, joka käsittää sen 14 tyyppiä mun lisäksi.. mutta kuitenkin). Mutta eipä sen nyt loppujen lopuksi sitten niin erilaista ollut. Tutuille ihmisille juttelemista 5 minuuttia putkeen. Toisella kerralla jo nautin olostani :)

Koulupäivä päättyy jälleen siinä viiden aikaan, kokkikerho rientää kokkailemaan päivällistä ja viikonlopun vapaus koittaa!

Tämä perjantai oli tosin hyvin tavanomaisesta poikkeava. Nimittäin tehtiin lyhennetty prosessointi ja Stop @ 5:t heti aamusta ja pikaisen lounaan jälkeen suunnistettiin erääseen ostoskeskukseen (Kingsgate shopping mall) muutamaksi tunniksi pukeutuneina oman valinnan mukaan paimeniksi, enkeleiksi tai tietäjiksi. Itsehän olin viisas mies (wise man = tietäjä). Huomaahan kaiken sen vaivannäön, jonka näin tuon asukokonaisuuden eteen? Kolme huivia ja vyö. Olin oikeastaan hyvin tyytyväinen saavutukseeni näillä rekvisiittavarastoilla. Ja sitten sain lainaksi Tanyan ihanaiset kultaiset satiinihousut, tadaa! Siellä ostoskeskuksessahan oli siis järjestön nimeltä Fusion organisoima adventtitempaus (ADVENTTI! Oikeasti. Tämähän tarkoittaa sitä, että kohta on jo joulukuu. Joka puolestaan tarkoittaa sitä, että enää muutama päivä ja päästään meidän asunnon tyttöjen kanssa korkkaamaan suklaa-adventtikalenterit, jotka yhden tytön äiti lähetti meille, jippii!). Meidän koulu oli siellä siis avustamassa, hengailemassa lasten kanssa ja paimentamassa heitä ja auttamassa erilaisten toimintapisteiden vetämisessä. Sinne tuli siis yhden paikallisen kristillisen koulun väki (tyyliin 50 lasta + opettajat + vanhempia) ja kaikki oli pukeutuneet jouluevankeliumin hahmoiksi. Ensin vetäistiin porukalla sellainen kulkue, Maria ja Joosef porukan etunenässä ja kierrettiin majatalosta toiseen (kauppakeskuksen putiikit olivat siis menossa mukana) etsimässä majapaikkaa. Ja se ostoskeskus oli oikeastan tosi pieni, tyyliin puolet Jyväskylän Forumista, ja kierreltiin ja kaarreltiin se varmaan kolme kertaa ympäri, joululauluja siinä samalla laulaen - tietystikin. Ja joka kerta kun missään ei tietenkään ollut tilaa niin valtavalle porukalle, kieltävän vastauksen jälkeen kuului pettynyt "awwww.." kuin yhdestä suusta. Mutta sitten. Lopulta löydettiin tiemme keskusaukiolle (jota siis oltiin kierrelty ympäri useaan kertaan) ja siinä sitten tarina kerrottiin loppuun ja eri luokat esitti joululauluja ja sen sellaista.

Toimintapisteiden tohinassa löysin itseni ilmapallopisteestä, missä siis väkerreltiin kaikenlaisia juttuja sellaisista pitkistä ilmapalloista. Itsehän osaan nyt tehdä koiran, kukan, miekan sekä inkkaripäähineen (mato ja käärme mulla oli jo hallussa etukäteen)! Aina oppii jotain uutta :)

Ja viikonloppuiltaisinhan tietenkin katselemme elokuvia. Tänään oli vuorossa Garden State, joka tosin jätettiin kesken ensimmäisten 20 minuutin jälkeen, koska "ehkä tää tästä paranee ja lähtee kunnolla käyntiin hetken päästä" ei toteutunut riittävän nopeasti. Ja sitten päädyttiin katsomaan Lot like love (ihan ok, olen nähnyt parempia ja huonompia leffoja). Minulta se meni tosin puoliksi ohi kun keskityin neulomiseen, ja parin, kolmen tunnin päästä siitä syntyi tällainen pipo:

Happy American Thanksgiving!

Oh, hyvin monipäiväisen kestosateen katkaisi tänään aurinko armas, joka vihdoin näyttäytyi meille hetkeksi!

Tällä viikolla meidän oppitunneilla on ollut peruskokoonpanon ja vierailevan puhujan lisäksi jälkimmäisen pienokainen: 3,5-kuinen Amalia-neitokainen. Ja häntä olemme päässeet pitämään sylissä kukin vuorollaan. Mahdottoman suloinen tapaus!

Mutta torstain aikataulusta. Aamulla ensin yksi oppitunti ja sen jälkeen rukoillaan aiheen x puolesta reilun tunnin mittaisen tuokion verran, jonka joku on etukäteen valmistellut. Tänään aiheena oli USA ja erityisesti maan aborttipolitiikka. Katottiin pari aika järkyttävää videota, joista toisessa kerrottiin eräästä aborttitekniikasta (partial birth abortion) ja toisessa mm. näytettiin abortoituja vauvoja.. Suhteellisen rankka aihe kiitospäivälle. En voi käsittää miten abortti voidaan saada edes kuulostamaan järkevältä vaihtoehdolta. Ja varsinkin kun vuoron perään on tässä pidelty pientä Amaliaa sylissä.. ..pelkkä ajatuskin puskee kyynelet silmiin, kirjaimellisesti.

Torstai on aina meidän vierailevan puhujan viimeinen päivä ja meillä on tapana kirjoittaa hänelle muistoksi kortti (johon kaikki kirjoittaa jotain mukavaa, siis muutakin kuin oman nimen). Kortin antamisen yhteydessä jutellaan vielä porukalla kuluneesta viikosta ja annetaan palautetta vierailijalle (mitä on oppinut viikon aikana, mistä tykkäsi erityisesti, muuta rohkaisevaa ja kannustavaa) ja sitten vielä siunataan hänet matkaan.

Ja me kun pidämme kovasti ryhmäkuvista, niin tällaiselta näytti kirjava joukkomme tänään. Vierailijamme Bridget ja Amalia tuossa keskellä. Bridget on muuten ammatiltaan personal trainer tällä hetkellä ja hän veti muutaman liikuntatuokion tällä viikolla koko porukalle.


Itsehän tosin seurasin sivusta, sillä on käynyt niin, että loukkasin varpaani viime lauantaina. Röntgenkatseen puuttuessa on paha sanoa onko se murtunut vai ei, mutta hyvin kipeä joka tapauksessa. Joten on tässä aamulenkit ja muut urheilut jääneet välistä jo kohta viikon verran. Suhteellisen turhauttavaa seurata sivusta kun muut tekee jotain sellaista, mistä pidän hyvin paljon, mutta en vammoineni voi osallistua..

Sitten olikin taas aika rientää kotiin kokkailemaan päivällistä. My cooking buddies are awesome! Meillä on aina hulvattoman hauskaa yhdessä (paitsi silloin kun joku harvoin, yleensä minä, sattuu olemaan äkäinen..), pienen pieneen keittiöön ahtautuneina. Tehdään suhteellisen gourmet-aterioita oikeista ja tuoreista raaka-aineista. Esimerkiksi tänään tehtiin sellaista lihapataa soijakastikkeella ja herneenpaloilla riisin kanssa ja vielä maapähkinämurskaa siihen koko komeuden päälle. Ja lihahan ilmestyy jääkaappiimme sellaisissa verisissä kimpaleissa ja tunnen oloni ehkä hiukan metsästäjäksi kun on minun vuoroni leikellä liha kappaleiksi. Kokemustahan siitä jalosta harrastuksesta, metsästyksestä nimittäin, ei juuri ole (siis yhtään), mutta hyvällä mielikuvituksella saadaan aikaan parhaat tarinat!

Ja jälkien siivouksen jälkeen ilta on vapaata. Tosin tänään oli erikoisohjelmaa: yksi YWAM Vancouverin työntekijöistä, Rene, palaa takaisin kotikonnuille (kahden vuoden pestin jälkeen) USA:n oregoniin ja pidettiin hänelle läksiäiset tänään. Amerikkalaisittain kiitospäivän kunniaksi tarjolla oli ainoastaan piiraita: kurpitsa-, omena- ja mustikka-sellaista. Annettiin Renelle lahjaksi paita, jossa lukee "I <3 East Van" - siis tämä naapurusto, jossa asutaan ja hänkin asuu, kuuluu East Vancouveriin. Ja sitten tehtiin niin, että jokainen sai lapun, johon sai kirjoittaa jotain positiivista ja rohkaisevaa Reneen liittyen ja sitten ne kiinnitettiin hakaneuloilla siihen paitaan, tadaa! Juhlistettiin siis lähes koko YWAM Vancouverin porukalla ja tässä me oltais:


Oh, ja sitten. Tultiin kotiin paikallisjunalla. Tuon kipeän varpaan vuoksi meikäläisen kävelyvauhti ei ole järin päätähuimaava tällä hetkellä, mutta juna-asema on onneksi ehkä jonkun puolen kilometrin päässä meidän kotoa, joten ei ongelmaa. Tosin olen suhteellisen kyllästynyt tähän ainaiseen linkuttamiseen, jonka ansioista myös oikea jalkani on kipeä.. No, näky oli ilmeisesti niin lohduton, että yhdellä meidän pojista kävi sääliksi raajarikkoa ja näin ollen minut kannettiin reppuselässä asemalta kotiin! Hoh, viime reppuselkäkyydistä onkin jo hurahtanut useampia vuosia, maailma näytti kovin erilaiselta sieltä korkeuksista :)

Keskiviikkonen.

Otetaanpa tämä viikottainen aikataulu käsittelyyn näin päivä kerrallaan, niin ei veny tarinat romaanin mittaisiksi. Ja aloittakaamme tästä päivästä, joka sattui olemaan keskiviikko.

Meillä on yleensä oppitunteja 9-11.30, kuten tänäänkin. Puoli kahdentoista aikaan lounastiimi aloittaa ruoanvalmistuksen ja siihen kuluu aikaa tunnin verran. Lounaaksi meillä on siis päivittäin salattia (kaikki ainekset omissa purkeissaan ja niistä saa sitten koota oman salaatin), leipää (saadaan lahjoituksena paikalliselta leipomoyritykseltä kaikenlaista leipää ja pullia ja pasteijoita ja sen sellaisia viikottain) ja jonkin sortin keittoa. Syödään siis 12.30 ja ruokailuun on aikaa noin puoli tuntia, jonka jälkeen jokaisen on tarkoitus tiskata omat tiskit, jottei lounastiimi ylikuormitu (meidän koulun lisäksi seuraamme liittyy siis päivittäin YWAM:n työntekijöitä, keskimäärin kymmenkunta). Mutta. Tiskialtaina toimii sellaiset isot muovilaatikot ja huuhteleminen tapahtuu astiassa, jossa on sellaista klooripitoista ainetta, joka tappaa ihanasti bakteerit astioista. On tullut todettua, että olen himpun verran allerginen tai muuten vaan yliherkkä sille myrkylle, joten harjoitan avunpyytämistä ja nakitan joka päivä jonkun tiskaamaan minun tiskit.

No, kun lounasrumbasta on selvitty. Vuorossa on "outreach prep" tai "Mike's tour", vaihdellen viikottain. Vaihtoehdoista ensimmäinen tarkoittaa tammikuun alussa alkavan, outreachiksi kutsutun (siis käytännössä mistä siinä on kyse, niin laitetaan oppitunneilla opitut asiat käytännön tasolle ja mennään ja tehdään asioita, vois sanoa lähetystyön tyyppisesti) koulun loppupuoliskon valmisteluja. Mennään siis tammi-helmikuussa viideksi viikoksi Montrealiin ja tullaan sieltä sitten takaisin talviolympialaisia varten tänne Vancouveriin (jotka kestää sen kaksi viikkoa). Niiden jälkeen on parin viikon tauko, jolloin meidän on tarkoitus tehdä jonkilainen "mobilisation tour" mahdollisesti Albertassa ja Saskatchewanissa. Käydään mm. kouluilla kertomassa ketä me ollaan ja mitä me tehdään ja niin edelleen. Ja sitten taas takaisin Vancouveriin paralympialaisten aikaan. Se mitä olympialaisten ja paralympialaisten aikana tehdään, ei ole vielä tiedossa. Ja siis keskiviikko iltapäivisin valmistaudutaan näihin, muun muassa viime viikolla etsittiin tietoa Montrealista - sen historiasta, kaupungista sinänsä, perusfaktoja ja muuta sellaista yleiskuvan hahmottamiseksi.

"Mike's tour" taas tarkoittaa Vancouverin eri asuinalueisiin tutustumista. Mike on siis YWAM Vancouverin johtaja ja hän toimii meidän matkanjohtajana kun seikkaillaan eri kaupunginosissa. Tähän mennessä ollaan tutustuttu tarkemmin tähän meidän naapurustoon (joka kulkee alueen "pääkadun" nimellä, Commercial Drive), muutama viikko sitten käytiin Chinatownissa ja tänään tutustuttiin Yale towniin. Vancouverin Chinatown on kuulemma hyvin todellinen siinä mielessä, että siellä käydessään voi hyvin kuvitella olevansa Kiinassa. Itsehän en ole siellä päin maailmaa vieraillut, mutta ehkä ei tarvitsekaan, sillä voin vaan pyörähtää Chinatownissa ja kas näin - sekin maailmankolkka on katsastettu. Se oli kyllä hyvin erilainen naapurusto verrattuna mihinkään muuhun kaupunginosaan. Päällimmäisenä mieleen jäi ehkä kaikki ne hajut. Siellä oli siis sellaisia ruokamarketteja ja niiden tuotteita oli koreissa ja laatikoissa ja tynnyreissä jalkakäytävälle asti. Ehkä villein asia mihin törmäsin, oli gekkoliskovartaat - $2.99 kappale. Jäi ostamatta.





Ai sieltä pitää kyllä vielä kertoa yksi tarina. Kun mennään tutustumaan eri asuinalueisiin, niin jakaannutaan pieniin ryhmiin tai kuljetaan pareittain ja tarkastellaan ympäristöä. Näin tehtiin siis myös Chinatownissa ja seikkailin yhdessä Alexin kanssa. Täällä kun kävelee kadulla ja jos ei ole turhan kiire niin yleensä ihmiset rupeaa juttelemaan kaikenlaisista asioista. No, sitten kun odoteltiin suojatien valojen vaihtumista niin väisteltiin siinä samalla valopylvään päältä kakkivien lintujen tuotoksia, siinä yksi mies avasi sanaisen arkkunsa ja vuodatus alkoi. Näitten ihmisten kanssa on helppo jutella, yleensä nimittäin saa toimia kuuntelijan roolissa ja vuorosanat menee suurinpiirtein näin "aa", "m-hmm", "that's interesting!", "right" "aww, that's too bad" tai "oh really?" ja niitä sitten toistelee sopivissa väleissä. Yleensä ihmiset vaan tarvii jonkun, jolle kertoa kaikki mielen päällä olevat asiat - ja niitähän riittää :) Ja tämä herrasmies kertoi mm. kuinka hän oli ryöminyt Berliinin muurin alitse matkustelleessaan siihen aikaan Euroopassa ja sen sellaista. Ja jutustelutuokio kesti varmaan jonkun puolisen tuntia. Siinä jossain vaiheessa huomasin, että minun vieressä joku nainen etsi jotain maasta ja kysyin sitten jotain, että voinko auttaa jotenkin, johon hän sitten "I lost my stones". Ajattelin, että ookoo, itsehän pidän kivistä myös ja hän on nyt hukannut jonkun tärkeän yksilön. Ja aioin auttaa häntä etsinnöissä. Sitten se mies, jonka kanssa juteltiin, tarttui minua käsivarresta ja sanoi, että "sinuna en puuttuisi tähän asiaan". Hän kertoi, että kadun toisella puolella olevan pankin seinässä oli valvontakameroita ja voin joutua vaikeuksiin jos autan häntä. "Stones", joita se nainen siis etsi, olivat nimittäin kokaiinin palaisia tai murusia tai mitä ikinä. Että näin. Päivä, jolloin melkein autoin huumediileriä.

Ja tänään siis käytiin Yale townissa, joka on sellainen suhteellisen ökyrikas kaupunginosa. Siellä kierreltiin ja kaarreltiin ja sitten! Kaikkien niiden design-putiikkien lomassa oli kuin olikin Marimekko-kauppa! Oh, jälleen yksi paikka lisää, missä voin mennä käymään, jos sattuu tulemaan koti-ikävä (listalla tähän mennessä on siis mm. IKEA)! Ja sitten siellä oli pitkin jalkakäytäviä erimaiden lippuja katuun maalattuna ja juuri kun ajattelin, että "kyllä täällä täytyy Suomen lippukin olla, tosin saatettiin jo kävellä sen ohi", niin siinä se sitten oli, kahden pääkadun risteyksessä :)

Sitten keskiviikosta perjantaihin viideltä alkaa päivällistiimin hommat meidän asunnoilla. Päivällistä syödään kuuden kieppeillä ja yleensä 7 aikaan tiskit on tiskattu ja jäljet siivottu ja loppuilta on vapaata.

Aika menee täällä tosi nopeasti ja viikko on ohi ennen kuin huomaakaan. Perjantaisin tuntuu yleensä, että vastahan oli maanantai! Ja keskiviikkona viikko on ja puolivälissä :)

Vancouver.

Kas näin. Vihdoin ja viimein raportoitakoon täältä kaukaa, että olen kuin olenkin edelleen hengissä ja oikein hyvissä voimissa! Täällä elämä on yhtä seikkailua ja suhteellisen touhuntäyteistä. Olen ollut täällä Vancouverissa nyt siis melkein kaksi kuukautta. Meidän naapurusto alkaa tuntua kodilta ja osaan jopa neuvoa ihmisiä menemään oikeisiin paikkoihin kun ne kysyy neuvoa :) Täällä on tosin aika helppo vaikuttaa paikalliselta asukkaalta, nimittäin ehkä noin 9 kymmenestä vastaantulijasta on alun perin jostain muualta kuin Vancouverista tai edes jostain päin Kanadaa. Englanti sujuu aikalailla ongelmitta, onhan sitä tässä paahdettu menemään jo neljä kuukautta (!!). Olen jopa kuullut sanottavan, ettei mun aksenttia melkein edes erota kanadalaisesta, whoa.

Olen siis palannut työelämästä opiskelija-arkeen, kouluun nimeltä DTS (Discipleship Training School). Tai no jos tätä nyt opiskeluksi voi kutsua. Tavallaan joo, sillä opin tonneittain asioita päivittäin, mutta suuri osa siitä tapahtuu muuten kuin oppitunneilla istuessa. Meitä on siis 9 opiskelijaa ja staffilaisia on 6, joista kaksi on varsinaisesti meidän koulun johtajia. Asutaan vuokra-asunnoissa kerrosrivitalossa, naapurustossa, ehkä 15 minuutin paikallisjunamatkan päässä Vancouverin downtownista. Meidän asunnossa asuu siis neljä tyttöä (kaksi sveitsiläistä, yksi englantilainen ja yksi romanialainen) minun lisäksi. Asunto koostuu kahdesta huoneesta (kolmen kerrossängyn ja kahden lipaston kokoinen makuuhuone ja pikkuinen olohuone), minimaalisesta kylpyhuoneesta ja keittiöstä. Ja sittenhän meiltä löytyy myöskin mm. torakoita ja sellaisia hämähäkkejä, jotka puree. Lemmikkiosasto on siis kunnossa. Sitten toisessa asunnossa asuu kaksi poikaa (Sveitsi ja USA) ja kanadalainen nuoripari.


Tässä on siis meidän koko porukka. Ylärivissä (vas.) Bobby (Minnesota, USA - staff), Trix (Sveitsi), Henry (UK, ei varsinaisesti meidän koulun porukkaa, mutta YWAM:n työntekijä), Tanya (Alberta, Kanada - johtaja), Taylor (Idaho, USA) ja Randy (Vancouver - johtaja). Keskirivissä (oik.) Stuart (Australia - staff) ja edessään vaimonsa Jacqui (Utah, USA - YWAM:n työntekijä myöskin), MINÄ, Alex (Romania), Rebekka (Sveitsi), Jenny (Saskatchewan, Canada) ja eturivissä (vas.) edellisen mies Nathan (Saskatchewan, Canada), Ancel (Sveitsi), Sarah (UK), Julia (Kenia - staff) ja Anne (Hollanti - staff).

Meidän kotoa on vajaan puolen tunnin kävelymatka “luokkahuoneelle” joka on oikeastaan yhden kirkon omistaman liikuntahallin yläsali. “Koulupäivä” alkaa yhdeksältä ja päättyy keskimäärin viideltä. Ja sitten päivästä riippuen iltaisinkin on erinäistä aktiviteettia. Mutta minun päivänihän alkaa maanantaista perjantaihin klo 5.50. On käynyt niin, että aikojen alussa perustettiin klubi, joka jonkin ajan kuluttua sai nimen “Crazy Runners”. Käydään siis vaihtelevin kokoonpanoin (yleensä minä ja yksi jenkkipoika + satunnaisesti muita tyyppejä) puolisen tunnin lenkillä aamuisin klo 6.00. Ja kyllä, tähän keskiyöllä juoksentelemiseen on järkevä syy, nimittäin päivittäinen aikataulu alkaa siinä 7.00 tunnin omatoimisella aamupalalla ja tunnin mittaisella tuokiolla, joka kulkee nimellä focus time (käytännössä keskitytään viettämään aikaa kahdestaan Jumalan kanssa). Päivittäinen aikataulu vaihtelee hyvin pitkälti päivittäin ja myöskin jokainen viikko on erilainen. Meillä on aina joka viikolle joku teema, josta sen viikon vieraileva opettaja sitten puhuu.

Ja tietysti syödään. Syömisestä puheen ollen, meidät on jaettu sellaisiin “community responsibility”-tiimeihin, joista yksi on vastuussa päivittäin lounaan valmistamisesta, minun tiimi kokkailee päivällistä keskiviikosta perjantaihin (maanantaisin jakaannutaan syömään YWAM Vancouverin työntekijöiden koteihin ja tiistaisin syödään yhdessä paikassa josta taidan kertoa vähän myöhemmin) ja sitten on vielä yksi tiimi - “hospitality”, jonka vastuutehtäviin kuuluu kaikenlaista pientä sälää, mm. välipalan valmistaminen oppituntien välisille tauoille. Täällä siis syödään jatkuvasti. Ja paljon. Ja hyvää ruokaa.

Mitähän muuta yleistä vielä kertoisin… Että mitä me sitten oikeastaan opiskellaan? Nyt on meneillään viikko numero kymmenen ja tämän viikon teema on kankeasti suomennettuna “usko elämäntapana”. Muita teemoja tähän mennessä on ollut mm. Jumalan äänen kuuleminen, oikeus/oikeudenmukaisuus/oikeamielisyys (sievästi solmussa keskenään), Jeesuksen risti, evankeliointi ja lähetystyö ja sen sellaista.

Ja yksi viikko vietettiin Albertassa, sellaisessa lähetyskonferenssissa ja sinne tuli opiskelijoita muiltakin DTS:iltä. Tuosta ajaa hurautettiin Kalliovuorten yli (melko huikaisevia maisemia etten sanoisi!) ja takaisin :)




Jotta nyt ette ihan uuvu informaatiotulvaan (kun tätä nyt lopultakin alkaa täältä pikkuhiljaa valumaan..), niin sulatelkaahan tämä paketti ensin ja yritän tässä (toivottavasti päivittäin) lisäillä tarinoita seikkailuistani - ja niitähän riittää!