A Farmer’s tan - gotta like it.

Kerran kun nyt farmeiluelämään syvennytään, niin “farmarin rusketus” kuuluu asiaan. Tai pitäisi ehkä sanoa Farmer’s Sunburnt - that’s what I’ve got. Sellaiset hienot t-paidan hihojen rajat tuossa olkavarressa, jesh.

Tänään, oh tänään, olen ajanut autoa omakätisesti tällä puolen Atlanttia! Eikä mitä tahansa autoa laisinkaan, vaan Janetin citymaasturia - not bad, not bad at all! Kävin avaamassa portin Warnereiden talolle johtavan tien alusta. Matkaahan sinne oli ehkä jopa 3 km, niin että autolla se reissu oli kuulemma tehtävä. Ei sillä, että olisin pannut pahakseni!

Tarinoituani vieraskirjaan terveiset ja rahdattuani laukut pihamaalle siirryin itsekin auringon paahteeseen kyytiä odottamaan. Edessä oli nimittäin majapaikan vaihdos, Dorit ja Grant Bird toivottivat minut tervetulleeksi. Tarkoitus on siis viipyä täällä yhden yön verran. Mainio pariskunta! Dorit on alun perin tanskalainen ja tietääkseni Grant on Kanadasta. Näillä käy paljon kaikenlaista kansainvälistä porukkaa vaihto-oppilaista farmityöläisiin. Tälläkin hetkellä täällä on muutamia tanskalaisia töissä. Samalla kyydillä tänne tuli myös eräs tanskalainen tyttö, Christina, joka asuu Calgaryssa. Hän tekee töitä lastenhoitajana ja silloin tällöin auttaa Birdien farmilla, kuten tänään. Perillä asetuimme taloksi, eli kävimme hommiin. Doritilla on hulppeat puutarha- ja kukkapenkkisysteemit yltympäri pihaa (joka ei ole mikään pikkuinen tilkku) ja minulle uskottiin kukkien kastelu. Varsinaisestihan en ole mikään viherpeukalo, mutta arvelin selviytyväni tästä operaatiosta kunnialla. Ja niinpä minä teinkin! Ainoa erhe tässä projektissa olisi ollut liian vähäinen kastelu, liikaa ei näille kuumuudessa eläville kukille kuulemma voi kerralla antaa. Minusta on kovaa vauhtia tulossa suhteellisen pro kukkienkastelija, kokemustahan on jo kahden talouden verran!

Olen myös poiminut kirsikkatomaatteja ja mansikoita ja sellaista jännää lehtisalaattia mikä kasvaa pensaissa, just nyt ei pysty muistamaan nimeä, mutta joka tapauksessa. Lounasaikaan farmille pölähti yksi tanskalainen lisää, Kasper, Christinan hyvän ystävän Ninan (,joka on myös silloin tällöin töissä täällä farmilla) poikaystävä. Ja kävi niin, että Kasperin ja Ninan oli tarkoitus mennä Airdrieen (pieni kaupunki 45 min ajomatkan päässä täältä) katsomaan sellaista ilmailunäytöstä (The Air Show), mutta Nina ei päässytkään lähtemään. Liput oli jo ostettu ja toinen olisi mennyt muuten hukkaan, niin Kasper kysyi halusinko minä liittyä seuraan ja minullahan ei ole mitään pientä maakuntamatkailua ja Air Showta vastaan! Joten sinne hyppäsin Kasperin pick-up trukin kyytiin ja niin sitä mentiin. Hauska tyyppi, juteltiin niitä näitä matkalla ja Kasper kertoi kaikenlaisia tarinoita mm. matkoiltaan. Tunsin itseni hyvin nuoreksi niiden juttujen kohdalla, jotka alkoivat tyyliin “back in the day when I was 21..”. Ja Kasperhan on siis noin kolmekymppinen.

Joskus kun täällä juttelee ihmisten kanssa niin joidenkin asioiden selittäminen vie minulta - yllättäen - hiukan enemmän aikaa ja joskus ihmiset täydentävät minun lauseita niin, etten saa kangerrella juttua loppuun rauhassa. Mutta sitten on niitä tyyppejä, joilla on tuoreessa muistissa omat kangertelut ja sen takia ymmärtävät “words missing”-tilanteita paremmin. Niin kuin esim. Kasper tässä tapauksessa. Toisaalta toisen lauseiden täydentäminen on osa keskustelun kulkua, tapa osallistua siihen ja tänään huomasin kykeneväni myös siihen. Big smiles! Ja sitten voisi kuvitella, että tyystin vieraan tytön (jota en ole koskaan edes nähnyt) hänen poikaystävänsä kanssa matkan taittaminen olisi kiusallista. Itse asiassa ei lainkaan. Mikä sinänsä oli ilahduttavaa, sillä 45 min matkaan kului ehkä ainakin kaksinkertainen määrä aikamoisten liikenneruuhkien takia!

Hoo, mutta The Air Showsta! Aivan yhtä huikeaa kuin viime kesänä Wetaskiwinissa!! Kuva kertokoon enemmän kuin tarinointi, ette tule kuitenkaan saamaan juurikaan käsitystä todellisuudesta, niin säästän sanoja tällä kertaa, haha! Säästän myös kuvia, sillä yhteensähän niitä kertyi illan aikana noin 400..

Starttinumeron tarjosi Kanadan ilmavoimien 12 hengen laskuvarjohyppytiimi.




Joo, mutta henkilökohtainen lempparini on kyllä edelleen Canadian Air Force Snowbirds - WOW!! Kymmenen sellaista pienkonetta yhdessä ja erikseen ihan mielettömiä kuvioita ja silmukoita ja muodostelmia! Ei ihme, että ovat kanadalaisten ylpeydenaihe! Take a look.






Ja olihan siellä myös Lady Wing Walker - ei mikä tahansa siivelläeläjä (haha!). Kliketi-kliks niin kuva suurenee ja kyseinen hurjapää erottuu paremmin, hän seisoo siis tuossa kaksitason ylemmällä siivellä!


Tämän vuoden show oli Kanadan ilmavoimien 100-vuotisjuhla, joten tähän oli panostettu vielä ekstraa. Kaikenlaisia lisänumeroita ja muuta sellaista. Yksi upeimmista tapauksista oli näytöksen viimeinen osio, sellainen Hornet-hävittäjä meteleineen päivineen! Siinä menee kuulkaa kylmät väreet, kun sellainen lentää yli ja tekee kuvioita kirkkaansinisellä, pilvettömällä taivaalla siinä vaan melkein nenän edessä!


Ja vielä liikkuvaa kuvaa, livenä suht huikea klippi!

Ja auringon laskiessa vielä vilkaisu näyttelyalueelle.


Liikenneruuhkan välttämiseksi seikkailtiin pitkin hiekkateitä, tosi random-reittejä. Mutta oikeastaan täällä maalla on vaikea eksyä, koska kaikki tiet menevät joko pohjois-etelä- tai itä-länsi-suuntaan. Se on sellaista ruudukkoa koko tieverkosto. Ja saavuimme turvallisesti perille!

Ehkä minusta sittenkin tulee puuseppä!

Olen oppinut jälleen kerran saman asian uudelleen, nimittäin minun ei pitäisi juoda esim. teetä kymmenen aikaan illalla - yöunet siinä menee.. Joten herääminen venähti jälleen tuonne kymmenen korville. Äh, mutta toistaiseksi voin kyllä syyttää aikaeroakin, niin että mitäs tuosta. Tosin illalla annettiin ymmärtää, että minun odotettiin nousevan ylös huomattavasti aikaisemmin, eh.

No, aamiaisen jälkeen hypättiin Janetin (hostmom) citymaasturiin (oikeasti - nää autot täällä päin on keskimäärin jotain aika luksusta! Tässäkin pirssissä on ehkä kaikki mahdolliset lisävarusteet mitä kuvitella saattaa. Ja sitten, esim. kotiin tullessa painaa vaan nappia taustapeilin alla ja kas näin, autotallin ovi aukeaa, not bad!) ja huristeltiin laitumille. Siistiä, miten samalla autolla, jolla ajetaan maanteitä, voidaan körötellä myös kunnon maasto-olosuhteissa. Ajettiin eräätkin sadat metrit lehmipolkua piikkilanka-aidan viereen ja Janet paimensi karjan, lehmät siis, vihreämmille niityille aitauksesta toiseen. Se oli hauskaa katsottavaa!

Mutta siihen puuseppäosuuteen. Paimennussession jälkeen kurvattiin näiden farmille. Päivän missiona erään terassin kunnostus. Tai no oikeastaan kunnostustoimenpiteiden valmistelu. Jynssättiin vanhat maalit pois aseenamme teräslasta ja hiomakone. Hoh, se oli hauskaa! Olen jättänyt kätteni työn jäljen kanadalaiseen terassiin!

Iltapäivällä citymaasturi kuljetti meidät Calgaryyn asioille. Market Mall (ihan perus kauppakeskus, kanadalainen sellainen - eli ehkä noin Ideaparkin luokkaa) on nähty - eh, osa siitä, vain vilaus oikeastaan. Hajaannuttiin Janetin kanssa ja pyöriskeltiin tahoillamme 1,5 h. Ja nyt on kuulkaa minullakin syytä olla ylpeä itsestäni mitä shoppailuun tulee! Ostoslistallani oli ainoastaan sellainen pistorasia-adapteri - ja ihme on tapahtunut - se oli ainoa hankintani siltä reissulta!

Päivällistä ravintolassa, The Cheesecake Cafe. Oppitunti nro 2 tälle päivälle: älä marssi itsenäisesti pöytään, vaan odota että sinut ohjataan sinne. Niin, kai tämä on itsestäänselvyys ihmisille, jotka edes toisinaan käyvät ravintoloissa. Itsehän panostan yleensä tuohon pizzeria/pikaruokapuoleen.. No niin, siinä sitä kerättiin muutama hämmästelevä katse, peruutettiin joitakin metrejä ja otettiin kohtaus uudelleen. Takaisinkelaus livenä. Mutta ruoka - Cindy's Stuffed Chicken - oli hyvää ja sitä oli todellakin riittävästi. Kiitos Cindy, kuka ikinä oletkin.

Ja sitten vielä Digital Scrappbooking Workshop Nosehillin kirjastolla, Calgaryssa. Täällä ollaan menty aika pitkälle tuossakin lajissa. On nimittäin perustettu firma, Heritage Markers, joka työllistää kokoaikaisia konsultteja, jotka sitten jakavat tietoutta digitaalisesta skrappbookauksesta ja opastavat apua tarvitsevia. Ei sillä, upeita tuotoksiahan ne olivat! Parasta antia workshopissa oli powerpoint-esitys tsemppilauseineen :D "Who's going to be the Heritage Maker, the story writer and teller in your family? - YOU ARE!" "Do you think like All this sounds too fancy and too difficult for me, I can't do this - YES YOU CAN!" "You can do it!" Kyseessähän oli siis muutaman napin painallus.

Olen myös huomannut tänään, että en voi lakata hymyilemästä - tulee niin hyvä mieli kun tajuan vähän väliä, että olen todella täällä! Ja kehitystä on kyllä tapahtunut vuoden mittaan, koska osaan nämä perus small-talk-kuviot ja osaan keskustella järkeviä. Politiikkaan en silti kajoa, hyvä kun osasin kertoa edes pari päivän polttavinta aihetta, jotka ovat esillä Suomessa. Suomi muutenkin on jostain kumman syystä ollut keskeinen puheenaihe täällä päin. Nick (hostdad) on nimittäin hyvin kiinnostunut ehkä kaikesta mahdollisesta liittyen mihin tahansa ja sieltä tulee kysymystä kysymyksen perään. Tänä vuonna osasin valmistautua etukäteen! On siistiä huomata itsensä kertovan asioita, joiden selittäminen jopa suomeksi vaatisi ajattelutyötä :) Ja kuulkaas viime yönä näin jo untakin englanniksi!

Pakko saada vielä yksi kappale ruoalle tähän päivitykseen! Olen ollut täällä nyt kaksi kokonaista päivää, saldona päivällisiltä eilen lohta ja tänään kanaa - kaksi tuotetta, joita viime kesänä sain kerran kumpaakin. Missä ovat ne kauan puhutut pihvit ja kyljykset!? No, viimeistään reilun viikon päästä liityn viime kesän ekan perheen seuraan, niin eiköhän tuokin puoli saada kuntoon! Mitään uutta ei ole siis vielä tullut maisteltua. Aa paitsi Christmas cakea, vähän kun englantilaista hedelmäkakkua, ei ehkä lempparia. Mutta se oli diili - nimittäin Nick lupasi maistaa salmiakkia, jos minä maista sitä kakkua, haha!

Siitä perheestä puheen ollen. Olen soittanut ensimmäisen puheluni täällä päin maailmaa, oolalaa - se oli villiä! Soitin siis eilen Wetaskiwiniin, Brenseille ja kunhan vaan jutusteltiin hetkinen, "nähdään parin viikon päästä" ja niin pois päin. Niillä oli jo vaikka mitä ihan huippusuunnitelmia minun päänmenoksi - pidän teitä jännityksessä ja kerron myöhemmin lisää :)

Juuri kun tuntuu, että Janetin ja Nickin luona osaa olla kuin kotonaan, niin huomenaamulla vaihdan majapaikkaa. Menen erään pariskunnan luo, jonka luona käytiin yhden perheen kanssa viime kesänä. Lisää seikkailuja siis luvassa - nyt unten maille, jotta unikeon maine saadaan karistettua!

Oh Canada!

Whoa, sijaitsen nyt sitten noin puolen tunnin ajomatkan päässä Calgarysta, jossain Airdrien, Cochranen ja Cremonan välimaastossa. Keskellä ei mitään. Yhden viime kesäisen isäntäperheen luona siis. Näiden talo sijaitsee mäen päällä ja takapihalta on us-ko-mat-to-mat näkymät. Take a look:


Kuva ei kyllä valitettavasti kerro kaikkea, mutta mielikuvituksenne tuottakoon puuttuvan osuuden :) Mutta täältä voi nähdä melkein koko maailman, tai ainakin ihan valtavan kauas! Ja vuorten siluetti tuolla kymmenien mailien päässä - majesteettinen näkymä, oikeasti! Kello on vähän yli puolenpäivän ja hengailen täällä itsekseni isäntäperheen ollessa töissä ja asioilla.

Suomen aikaan sunnuntaina kahden aikaan iltapäivällä nousin Finnairin koneen kyytiin joka kiidätti minut Lontooseen, Heathrown kentälle. Siellä hengailin itsekseni pari tuntia. Tuntui hiukan hassulta matkustaa itsekseen, koska viime vuonna toinen suomalainen tuli samoilla lennoilla Calgaryyn ja seikkailtiin yhdessä. Mutta pärjäsin hienosti! Minulta jopa kysyttiin neuvoja pariin kertaan ja yksi malesialainen nainen lyöttäytyi seuraani, kun oli epävarma mihin mennä :) Lento oli pitkä, yhteensä n. 16 tuntia, mutta olen hyvä tekemään oloni mukavaksi ja pidin matkanteosta! Ja ainoastaan Lontooseen laskeuduttuessa viimeiset 20 min laskeutumisesta oli puhdasta tuskaa, tärykalvot kiittivät painevaihteluista..

No sitten. Kone laskeutui Calgaryyn vähän ennen puolta yhdeksää illalla Kanadan aikaan, ehkä viimeiseen mahdolliseen nurkkaukseen koko lentokentällä. Passitarkastukseen oli varmaan kahden kilometrin kävelymatka, oikeasti! Ja sitten tarkastajatäti kysyi, että mitä varten oikeastaan olen Kanadassa näin pitkään ja johdatteli minut sitten tapaamaan maahanmuuttovirkailijaa. Siellähän vierähti sitten hyvä tovi, ensin jonottaessa ja sitten virkailija luki minun paperit (koneessa piti täyttää sellainen lappu missä kysyttiin henkilötietoja, matkan tarkoitusta, mitä tuo maahan ja sen sellaista ja sitten oli sellainen kirje sieltä koululta ja muuta sellasita) ja naputteli tietokonettaan. Hän ei paljoa puhunut, välillä konsultoi viereistä virkailijaa koodikielellä ja kävi jossain takahuoneessa muutamia kertoja. Ja viimein sain sellaisen vapaaehtoistyöntekijän-työluvan (voisi olla suomeksi jotain tuollaista). Ei muuta kuin matkatavaroita metsästämään. Se malesialainen nainen ja minä oltiin ehkä melkein viimeiset joiden laukut oli siellä ja pari lentokentän työntekijää oli juuri viemässä niitä johonkin jatkosäilytyspaikkaan, mutta napattiin omamme välistä. Ja sitten isäntäperhe ja sen johtajuusleirin toinen johtaja oli vastassa kentällä! Jeee! Ja kotiin tultuamme nukuin melkein 12 tuntia prinsessan unta ja aah, aamulla herätessäni olin yhä täällä!

Tuntuu hassulta olla oikeasti Kanadassa. Tätä on odotettu niin kauan ja nyt se on vihdoin totta. Toisaalta oli vähän sellainen olo kuin olis tullut kotiin :) Elän kuulkaa unelmaani todeksi!! Pidän tästä tunteesta, on hyvä olla täällä! En taida vieläkään oikein tajuta, että olen täällä tosiaan ainakin nyt reilut 8 kuukautta. Huippua!

Täällä on aurinkoinen ja upea sää, taidan harkita terassille siirtymistä huikeiden maisemien ääreen - vuoret, aah!