Saturday, June 27, 2009

Done.

Kas näin. Miten ollakaan, että juuri kun Suomen juhannus on ohitse, niin Pohjolan kesä laittaa parastaan, tietenkin. Olen siis viettänyt tämän viikon sisätiloissa, hyvinkin trooppisissa olosuhteissa tuuletusominaisuuksiltaan olemattomassa kerrostalokaksiossa ja pakannut elämäni kokoluokaltaan hyvin vaihteleviin laatikoihin, laukkuihin, pusseihin ja säkkeihin. Pakattujen tuotteiden lisäksi huonekaluista koostuva muuttokuorma roudaantuu siis huomispäivän aikana Etelä-Suomeen. Tiemme (tarkoitan omaisuutta ja itseäni) eroavat siis Kanadan matkailun ajaksi. Toki valtameren taakse lähtee laukussa mukaan hiukan muutakin kuin leipää ja piimää. Tavoitteena tietenkin matkustaa mahdollisimman kevyesti varustautuneena, niin kevyesti kuin nainen vain voi..

Olen tyytyväinen tämän viikon saavutuksiini. Onhan tällä viikolla muutakin puuhasteltu kuin testattu kuumuuden sietokykyä ja kärsivällisyyttä ja kestävyyttä ja kaikenlaisia muita muuttotoimenpiteisiin tarvittavia ominaisuuksia. Eräinäkin päivinä vetäisin Salomonit jalkoihin ja rullaluistella hurauttelin Jyväsjärveä ympäri. On myös tullut missattua ainoa aikataulullisesti muistettava asia tältä viikolta, nimittäin matkailuun liittyvä rokote (no, näppärästi hankin tietysti uuden ajan ja näin vasen käsivarteni sai vastaanottaa pistoksen). Ompelukoneella on surauteltu yhtä sun toista, korjausompelusta luovuuden tuotoksiin. Sitten on myöskin saatu aikaan uusi ennätys Pasianssissa, kaikki väärinpäin pinojen alla olevat kortit esiin 65 sekunnissa. Mitä erilaisempia tunnetiloja (sääli, sympatia, kummastus, huvitus - onhan näitä) ilmaisevia katseita on kerätty rahtaamalla kävelykadun poikki mitä kummallisimpia kuormia vaihdellen valtavista, kylläkin tyhjistä, pahvilaatikoista lähes kantokykyni ylittäviin IKEA-kassillisiin. Ja myöskin laskettu ovesta kirjava joukko kodistamme kiinnostuneita ihmisiä sisään sitä tarkastelemaan yleisen asuntonäytön puitteissa. Tämän lisäksi on testattu piknikmaastoa Harjun urheilukentän kupeessa ja puhalleltu saippukuplia.


Ja jottei toimintaa olisi ollut riittävästi viimepäivinä näin perjantain bonuksena hankkiuduin vielä tikattavaksi. Sääli sinänsä, että tähän liittyvä tarina ei ole mitenkään dramaattinen, säälittävä korkeintaan. Nimittäin tapahtui seuraavaa: peltinen askartelupakiksi valjastamani työkalupakki sijaitsi suhteellisen keskellä kulkuväylää, avonaisena hyvinkin. Ja tietenkin juuri silloin postipoika pudotti luukusta sisään jotain jännittävää, kuten esim. paketin, whoa! Ei auttanut muu kuin rientää katsastamaan tilannetta lähempää. Niinhän siinä sitten kävi, että potkaisin kyseistä askartelupakkia vauhdinhurmassa ohimennen ja peltinen reuna päätti ujuttautua kahden varpaan väliin, hiukan syvemmälle kuin olisi ollut suotavaa.. Reippaana tyttönä niputin varpaat yhteen ja hankkiuduin päivystykseen. Ja tikkiähän siihen tarvittiin. Niin, nyt oikean jalkani kahden pienimmän varpaan välissä sijaitsee siis nyt viikon verran yksi tikki. Enhän minä olisi esim. rannalle halunnutkaan..

Mutta kokonaisuus tästä viikosta menee plussan puolelle! Kiitos siitä kuuluu viikon koetukset kanssani jakaneille ihmisille :)

Saturday, June 13, 2009

Päiväni torimummona.

Kliks vaan ja kuva suurenee - helpompi tihrustaa.

Kyllä, näin on. Heräsin vapaaehtoisesti kello 6 lauantaiaamuna reipastellakseni kirppistelemään Sepän aukiolle. Tavoitteena oli päästä omaisuudesta eroon hinnalla millä hyvänsä. Tarkoittanee kai naurettavan pilkkahintaisia kauppatoimenpiteitä. Sää näytti sateisehkolta, joten vetkuttelin lähtöä tunnin verran ja porhalsin apajille vasta(?) kahdeksaksi. Ei muuta kuin tuotteet esille ja asiakasvirtoja odottelemaan. Tuntui kummalta levittää oma elämä (no, tarkemmin ottaen hyvin pieni osa siitä) ihmisten katseltavaksi ja pengottavaksi, hyljättäväksi ja ohikuljettavaksi. "Miten niin muka väärän kokoinen/värinen/mallinen tai muuten-vaan-epäkelpo, itsehän pidän siitä kovasti!" sanoi pieni ääni päässäni useaan otteeseen.

Varsinainen hardcore torimummous on kuulkaa melkoista hifistelyä. Myyntipaikan sijainti, tuotteiden asettelu ja esittely, niiden määrä, laatu ja tyyppi sekä tietenkin myyjän ulkomuoto ja asenne. Nämä tekijät yhdessä ja erikseen vaikuttavat uskomattoman moneen asiaan. Minusta ei ehkä olisi torimummoksi oikein toden teolla.

Tienasin sentään sen verran että 3€:n paikkamaksun jälkeen käteen jäi kolmen tunnin rupeaman tuottona reilu kymppi! Jee! Onhan se tyhjää parempi. Tosin ei tässä nyt ihan tuntipalkoille päästy, mutta onpahan koettu.

Sitten tuli sellainen "ota vuoteesi ja käy"-olo, kun kasasin kamppeeni ja kiikutin jämät Fidalle. Laskin taakkani myyntitiskin juureen ja kevein askelin tepastelin kotiin.

Sunday, June 07, 2009

It's my time to go see the world.

Kuulkaas, on kai aika tehdä virallinen tosielämän juonipaljastus myös näin internetitse. Nythän on nimittäin niin, että minä muutan suuren veden taakse Kanadaan kuuden viikon kuluttua. KUUDEN VIIKON, joka on yhtä suuri kuin 42 PÄIVÄÄ - whoa. Asioita on ollut vireillä jo jonkin aikaa ja nyt alkaa näyttää siltä, että haaveista tulee todellisuutta - oh, kuin saduissa ikään!

Heinäkuun 19. päivä astun siis lentokoneeseen joka kiidättää minut halki ilmojen Lontoon kautta Calgaryyn, Albertaan. Käyn tapaamassa viime kesän isäntäperheitä ja muita tuttuja ja poikkean myös leireilemään Watertonin maisemiin, tällä kertaa staffin jäsenenä. Leirin jälkeen vielä pari viikkoa yhdessä perheessä ja sitten suuntaan kulkuni kohti Vancouveria. Soluttaudun sinne 2,2 miljoonan ihmisen joukkoon siis kuudeksi kuukaudeksi ottaakseni osaa YWAM:n opetuslapseuskouluun (DTS Vancouver). Sijaitsen siellä ainakin tuonne huhtikuun alkupuolelle asti ja ehkä palajan Suomeen, ehkä en - ei voi tietää, heh! Mutta voitte ainaki talviolympialaisten aikaan katella telkkarista näkyykö tuttuja :)

Täähän on ihan huippua ja hullua - molempia yhtäaikaa. Herään todellisuuteen ehkä sitten lentokoneessa kun tajuan, että kotiinpaluuseen on vähintään 7 kuukautta. Ehkä tää on joku puolustusmekanismin tyyppinen ratkaisu, että saan hoidettua kaikki valmistelut ajallaan kun en vielä ihan täysin tajua mihin olen pääni laittamassa. Uskomattoman monta asiaa pitää hoitaa ja selvittää voidakseen sijaita Suomen rajojen ulkopuolella vähän yli puoli vuotta. Tähän mennessä on mm. tullut kasattua 23 sivua käsittävä hakemuspaketti sitä koulua varten (ne tietää minusta jo ehkä kaiken niiden yksityiskohtaisten kyseilyiden perusteella), vakuutusasiat selvitetty, matkalaukku hankittu, lentoliput ostettu ja alustavat päätökset mukaan otettavien kenkien lukumäärästä tehty. Tämä ylenpalttinen reissaaminen on saanut myös aikaan mittavan omaisuudenkarsimisbuumin, kyllä ehkä jopa esim. 1/3 vaatehuoneeni sisällöstä etsii nyt uusia omistajia (vapaaehtoisia?). Mutta ei huolta, valtaisa omaisuuteni ei tule hetkiin mahtumaan matkalaukkuun, edes val-ta-vaan matkalaukkuun, ei edes kahteen sellaiseen, joten en minä nyt ihan heti voi maailmanympärimatkaajaksi alkaa.

Jotain ihan parastahan tästä kaikesta tulee, todellakin!!

Monday, April 27, 2009

Kesä.

Hyvä mieli. ToDElla hyvä! Alan yhä enemmän ymmärtää vihertuotteita ja sen sellaisia, jotka innostuvat kasvamaan auringon lämmön ja valon lisääntyessä. Kesä on ihmisen parasta aikaa - vai miten se nyt meni..? Mutta tästä minä pidän! Miten voikaan olla että ihanaiset ilmat osuivatkin viikonlopulle arkipäivien sijasta? Täydellinen ajoitus sanon minä.
Budjetista on lohkaistu viipale kesän ensimmäistä (ja ehkä ainoaa..) irtojätskiä varten ja vielä hieman jäistä järveä uhmaten lähdetty liikkeelle ilman takkia. Asukokonaisuus mallia t-paita&shortsit - varjossa 22°! Päivän kääntyessä ilta-auringon puolelle yks äiti ja sen tytär ja toinen neiti lähtivät kahden kameran kera retkelle Jyväsjärven rantamaille. Ja kas, kolme tuntia siellä seikkailimme ja tulokset (kyllä, kaikki ne sadat kuvat) olivat suorastaan häikäisevän mainioita! Katso vaikka.









Wednesday, April 22, 2009

Ompelijattarena.

Oh,
minä
sitten
pidän siitä tunteesta kun saa oikeasti aikaan jotain. Tuotteen/projektin valmistuminen on myös yksi suosikeistani. Tänään oli "viittä vaille valmista"-päivä. Hankkiuduin itse asiassa jo viime vuoden puolella sisustusompelijattareksi vapikselle. Kohteena partiokolo. Useita verhoja - turkoosi-ruskea-kuviollista ja sammakonvihreää - sekä neljä suurta tyynyä. Tänään valmistui siis neljän tunnin ajan työn alla ollut, juurikin ehkä kilometrin mittainen vihreys. Sen laajuutta ei pieni ihminen oikein voi käsittääkään. Vapaaehtoisia silitysrautailijoita otetaan viimeistelytalkootöihin :)

Niin ja tosiaan ehkä jo lähitulevaisuudessa ilmestyy myös sohvanpäällinen. Josta puheen ollen, ohjeistus kyseiseen tuotteeseen löytyvät ohesta. Ihminen, joka osaa tulkita näitä hieroglyfejä voi ihan rohkeasti ilmoittautua minulle. Kangaskaupan tädin oivat neuvot eivät ihan päässeet välikäden kautta minulle asti. Ehkä marssin Eurokankaaseen ompeluopastukseen.

Valmis.

Kas näin. Neuloin keltaista ja lämmintä. Niin se kesähän tulee jo ihan kohta.. Mutta pidän tästä uutuudesta siitä huolimatta, että lämpenevät ilmat vähentävät sen käyttömukavuutta.

Kuka keksisi seuraavan neuleprojektin?

Monday, April 20, 2009

Love you Verohallinto <3

Ennakonpidätyksen tapaan hyväksiluettu valtionverotuksen ansiotulovähennys 84,42€

Tämä ja muita hyödyllisiä tietoja kopsahti postiluukusta sisään esitäytetyn veroilmoituksen muodossa juurikin tänään. Ja rehellinen, toimelias, ahkerakin ja kaikin puolin mainio työntekijä tukee valtion taloutta vielä 36,08€:n verran. Kertakaikkiaan. Ensimmäisen erän eräpäivähän on 1.12.2009. Nytkö saa maksaa reilun kolmenkympin mätkyt erissä? Eh, elämys sinänsä. Kai tästä pitää valokuva laittaa kuuluisaan muistojen albumiin - kyllä, omistan sellaisen - ja kuvatekstiksi laitan tietysti Elämäni ensimmäiset veromätkyt.

Entä jos sittenkin harkitsen sitä eläkesäästämistä? Verottajahan arvostaa sitä kovasti ja keventää rokotuksia huimin prosenttilukemin..