Saturday, June 13, 2009

Päiväni torimummona.

Kliks vaan ja kuva suurenee - helpompi tihrustaa.

Kyllä, näin on. Heräsin vapaaehtoisesti kello 6 lauantaiaamuna reipastellakseni kirppistelemään Sepän aukiolle. Tavoitteena oli päästä omaisuudesta eroon hinnalla millä hyvänsä. Tarkoittanee kai naurettavan pilkkahintaisia kauppatoimenpiteitä. Sää näytti sateisehkolta, joten vetkuttelin lähtöä tunnin verran ja porhalsin apajille vasta(?) kahdeksaksi. Ei muuta kuin tuotteet esille ja asiakasvirtoja odottelemaan. Tuntui kummalta levittää oma elämä (no, tarkemmin ottaen hyvin pieni osa siitä) ihmisten katseltavaksi ja pengottavaksi, hyljättäväksi ja ohikuljettavaksi. "Miten niin muka väärän kokoinen/värinen/mallinen tai muuten-vaan-epäkelpo, itsehän pidän siitä kovasti!" sanoi pieni ääni päässäni useaan otteeseen.

Varsinainen hardcore torimummous on kuulkaa melkoista hifistelyä. Myyntipaikan sijainti, tuotteiden asettelu ja esittely, niiden määrä, laatu ja tyyppi sekä tietenkin myyjän ulkomuoto ja asenne. Nämä tekijät yhdessä ja erikseen vaikuttavat uskomattoman moneen asiaan. Minusta ei ehkä olisi torimummoksi oikein toden teolla.

Tienasin sentään sen verran että 3€:n paikkamaksun jälkeen käteen jäi kolmen tunnin rupeaman tuottona reilu kymppi! Jee! Onhan se tyhjää parempi. Tosin ei tässä nyt ihan tuntipalkoille päästy, mutta onpahan koettu.

Sitten tuli sellainen "ota vuoteesi ja käy"-olo, kun kasasin kamppeeni ja kiikutin jämät Fidalle. Laskin taakkani myyntitiskin juureen ja kevein askelin tepastelin kotiin.

3 comments:

hnaa said...

ulkoasu! banneri! muoksattu profiilikuva! heidi täällä näytää hyvältä :)

heidi. said...

jee! huomasitko ovelasti yhdistetyn panoramaversion kirppistelystä, kuka lie kuvat ottanut :)

Jenna K. said...

oi että! kuullosti just hauskalta reissulta! :) aah ihanaa ku sulla on tää blogi!:D