Tänään oli se päivä, kun heräsin klo 06.30, sunnuntaiaamuna kasatakseni tarvittavat kimpsut ja kampsut, vetäistäkseni aamupalan naamariin ja ollakseni valmiina lähtöön klo 07.30. Itsehän olin valmis kuin lukkari sotaan jo hyvissä ajoin, mutta miespuolisen matkaseurueeni teini-ikäisellä jäsenellä oli tapansa mukaan vaikeuksia ylösnousemisen kanssa. Kevyellä viiveellä latauduimme siis pick-upin kyytiin tän perheen isän ja pojan kanssa ja matkamme kohti Olds-nimistä kaupunkia pääsi alkamaan. Köröteltyämme noin puolitoista tuntia, saavuimme kohteeseen - Netook Gliding Center.Tänään oli siis SE päivä, kun liitelin purjelentokoneella yllä pilvien! Itsehän osallistuin jopa varsinaiseen lento-operaatioon: vastuullani oli yksi vipu ja sitä piti sitten vääntää yhden, kahden tai kolmen pykälän verran pilotin ohjeiden mukaan.
Ja näin kaikki tapahtui. Nousin vuorollani koneen kyytiin, turvarensselit kiinni, pikaiset toimintaohjeet (käytännössä: "älä koske mihinkään muuhun kuin tähän vipuun ja siihenkin ainoastaan pyydettäessä ja ohjeen mukaan"). Ja sitten koneeseen kiinnitettiin vetovaijeri ja kiitoradan puolivälissä oleva auto veti koneen liikkeelle ja nousimme ehkä noin puolen kilometrin korkeuteen.
Tän perheen poika oli vuorossa ennen minua ja näppäsin tietystikin muutaman kuvan.
Kun vetoköysi irtosi koneesta, oli aika veikeä tunne kun tuli ihan hiljaista ja lentäminen oli tosi tasaista ja sulavaa. Ja olihan sieltä ihan mukavat maisemat myöskin! Se pilotti kertoi kaikenlaista ympärillä näkyvistä kaupungeista ja pienemmistä paikoista ja muusta mitä näkyi.
Ja sitten vielä kaiken hyvän päälle lounaaksi kotitekoiset hampurilaiset, nam! Kaikin puolin siis huippureissu!!
4 comments:
Pakko heittää tänne vähän kommenttia... Aivan mahtavaa! :)
Mä sanon hui!
voih melkein kateus iskee, mutta oon nii happy ku saat kokea kaikkee tuollaista! :) Näyttää mahtavalta!
Voi Haidi!! Mä oon just huomannu että mun elämän suuri unelma ois päästä lentämään (mahdollisimman isoa konetta tietysti), ja nyt sä oot jo lentänyt (kyllä se yks vipu lasketaan jo lentämiseks). (Mun unelma ei tosin tuu koskaan toteutumaan kun on tuo yks tauti, mutta aina saa unelmoida silti...)
I'm happy for you sister! Kaikesta muustakin...
Post a Comment